BuzzarorBLOG

maanantai 25. huhtikuuta 2016

KEVÄTKYLVÖT

Sisäinen puutarhuri nosti päätään monen vuoden jälkeen. Taitaa olla yli kymmenen vuotta, kun viimeksi kukansiemeniä olen kylvänyt. On ollut kaikkea muuta.  Yhtään ei sää ulkona vaikuta keväiseltä, räntää sataa ja on kylmää, mutta jahka siemenet ovat itäneet., jo kesä koittaa.
Ostin oikein kasvatusalustan ja kunnon taimimultaa. Kehuivat niin, että melkein luulis kivien alkavan kasvaa.
Alustassa on nyt 84 pientä ruukkua täytetty erinomaisella mullalla ja siemenillä. Voin antaa naapureillekkin pian kukkia. Varmasti ne kaikki siemenet itää ja kasvavat hyvin hyvin kauniiksi kukkasiksi. TULISKI!!!! 😳 Tulossa on auringonkukkaa, isoa ja pientä, tuoksuhernettä ja pensaskranssia. Eri purkissa on vielä ruohosipulia ja jäävuorisalaattia.

Ja nyt muuten muistin Prinsessaliljan hakea kellarista. Onko taas jo myöhäistä? 🤔